Sivut

lauantai 22. heinäkuuta 2017

Flexound Humu: Kaiutin, joka mahdollistaa kuulemisen lisäksi äänen tuntemisen

Käytössäni on ollut muutaman kuukauden ajan suomalaisen Flexound-yrityksen innovaatio, Flexound Humu-kaiutintyyny. Kyseessä on tyyny, jonka sisään on asennettu kaiutinelementit sekä Flexoundin kehittämä elementti, joka muuntaa ääniaaltoja värinäksi, täydellisessä harmoniassa äänen kanssa. Tyyny siis mahdollistaa paljon enemmän kuin pelkästään kuuntelun - voit tuntea äänet värähtelynä koko kehossasi. Tähän asti olemme tottuneet nauttimaan musiikista pelkästään kuulon varassa - tämä patentoitu tyyny pyrkii muuttamaan tapaa, jolla me koemme audiovisuaalisen viihteen kuten musiikin, elokuvat ja pelaamisen. Flexoundin patentoimaa teknologiaa voidaan hyvinkin tulla näkemään tulevaisuudessa esimerkiksi autojen istuimissa tai olohuoneen sohvalla. Miltä kuulostaisi idea, että voisit nauttia kotisohvalla elokuvasta ääniaaltojen värähdellessä kropassa? Käsityksemme esimerkiksi elokuvien ääniefektien todentuntuisuudesta muuttuisi täysin.




Tuotetta on markkinoitu Indiegogo:n joukkorahoituskampanjalla, joka tarkoittaa käytännössä sitä että tuotetta markkinoivan yrityksen täytyy saada kerättyä tietty määrä rahaa ostajilta, ennenkuin tuotteet valmistetaan tehtaalla ja postitetaan Kiinasta. Tällainen joukkorahoituskampanjointi on nykyään yleistyvä rahoituskeino uusille ja nouseville yrityksille, sillä informaatiota tuotteesta saadaan potentiaalisille ostajille nopeasti ja vaivattomasti internetin kautta. Itse osallistuin kampanjaan - eli käytännössä "ostin" tuotteen postikuluineen noin 300 euron hintaan maaliskuussa, ja tuote tuli kotiini toukokuussa. Maksu tapahtui pankkikortin tiedot antamalla ja maksuvälityspalvelu vaikutti luotettavalta. Pari kuukautta odotellessani Flexound hoiti tiedotuspuolen tilauksen etenemisestä kiitettävästi - lopulta tuote saapui kotiovelle asti. Kuulemma tyynyä myydään jossain päin maailmaa jo kivijalkakaupoissakin, mutta Suomessa ei tiettävästi vielä.

TEKNISET TIEDOT TYYNYSTÄ:
  • Bluetooth: 4.2, A2DP audio protocol; yhteysetäisyys 10m
  • AUX: 3.5 mm kuulokeliitäntä, stereo- eli 2-kanavaääni
  • Akku: Lithium Polymer 3.7 V, 5.5 Wh; 8 tunnin akunkesto kohtalaisella äänenvoimakkuudella
  • Fyysiset mitat: 480 mm x 270 mm x 145 mm
  • Paino: 1.5 kg
  • Käyttölämpötila: 0°C to 35
 PAKKAUS SISÄLTÄÄ:
  • Flexound HUMU Smart Cushion (SC200)
  • Micro-USB latauskaapeli
  • Käyttöohje

MUOTOILU

Humu näyttää aivan tavalliselta tyynyltä. Kun tyynyä käyttää, paksumpi osa tulee ylhäälle pään alle, ja ohuempi osa aivan niskan taakse tai hartioiden alapuolelle. Tyynyn sisus on miellyttävän pehmeää ja kestävää polyuretaania, päällinen keinotekoista mokkanahkaa. Tyynyn tekniset elementit ovat niin taitavasti piilotettu etteivät ne tunnu päätä vasten. Tyynyssä on vetoketjut molemminpuolin teknisiä huoltotoimenpiteitä varten, niitä ei saa mennä itse avaamaan ja tyynynpäällinen ei ole irroitettavissa. Tyynyn toisessa kyljessä on pieni magneetilla sulkeutuva luukku, jonka sisältä paljastuu virtapainike sekä liittimet lataukseen ja 3,5mm kuulokejohdolle. Tyynyä voi käyttää samanaikasesti kun se latautuu. Noin kolmen kuukauden testikäytön jälkeen tyyny tuntuu edelleenkin napakalta eikä täyte ole painunut kasaan. Tosin on mielenkiintoista nähdä, kuinka päällinen kestää ajan kulua, sillä sitä ei voi pestä eikä Flexound suosittele ohjeissaan pyyhkimään päällistä edes kostealla liinalla. Itse olen kuitenkin sen verran maalaisjärkinen ja uskon, että päällisen voi yrittää puhdistaa kostealla liinalla ja jonkinlaisella puhdistusaineella - tietenkin varoen ettei sisuksiin mene vaarallisen paljon vettä.




KÄYTTÖ

Käyttö ja bluetoothin yhdistäminen on helppoa, sinun tarvitsee vain painaa virtapainiketta muutaman sekunnin kunnes tyyny antaa merkin äänellä ja värinällä käynnistymisestään. Ensimmäisellä käynnistyskerralla Humu menee paritusmoodiin ja voit yhdistää sen puhelimeesi. Jos jatkossa haluat yhdistää sen bluetoothilla muihin laitteisiin, paina virtapainiketta 3 sekunnin ajan niin tyyny on taas paritusmoodissa. Laitteen muistista voi pyyhkiä pois kaikki laitteet painamalla painiketta 8 sekunnin ajan. Voit yhdistää tyynyn myös televisioon tai mihin tahansa äänilähteeseen, joka käyttää 3,5mm kuulokeliitäntää.


OMAT KOKEMUKSET

Tyynyn äänimaailma ja värinän voimakkuus oli itselleni melkoinen yllätys, kun pääsin ensimmäistä kertaa kokeilemaan. Tyynyllä kuuntelu tuntuu lähes samalta kuin kuuntelisit kuulokkeilla: ääni tulee lähelle korvia ja kaikki äänentaajuudet ovat kirkkaita - minua huonokuuloista ympäristön äänetkään eivät häiritse kuuntelua. Esimerkiksi taustalla kuuluva television ääni ei ole häirinnyt kun kuuntelen äänikirjaa. Äänentaajuuksien skaala tuntuu rikkaalta, matalat, keski- ja korkeat taajuudet ovat balanssissa keskenään. Tyynyn ääni tulee kaksikanavaisena ja kuunnellessa tosiaan erottaa, kummalta puolelta ääni kuuluu, mikä tekee kuuntelukokemuksesta nautinnollisen.

Itse olen tykännyt pitää äänenvoimakkuutta 60-80% voimakkuudella, silloin tyynyn värinäelementissä on riittävästi potkua. Jos voimakkuutta nostaa yli 80%, värinä tuntuu mielestäni jo liian voimakkaalta ja ääni muuttuu joissakin tapauksissa luonnottomaksi. Olen käyttänyt tyynyä elokuvien katselussa ja pelaamisessa, ja välillä tuntuu että tempautuu mukaan keskelle toimintaa. Esimerkiksi amerikkalaisen muskeliauton moottorin ärjyntä tai aseiden pauke tuntuu melkoisena vibrana, jollaista en ole ennen tuntenut. Vibran voimakkuus voittaa mielestäni jopa elokuvateatterien ääniefektit. Musiikkia kuunnellessa värinä on niin voimakasta ja ääni niin kirkas, että tuntuu kuin olisi kuuntelemassa konserttia - silti lauluosuudet erottuvat selvinä. Musiikin kuuntelu tuntuu miellyttävältä matalallakin äänenvoimakkuudella, värinäelentissä on potkua riittävästi. Työpäivän päätteeksi on ollut mukavaa etsiä Spotify-musiikkipalvelusta rentouttavaa pianon- tai kitaransoittoa ja rentoutua hiljaiseen sointiin.

Tyyny mahdollistaa minulle sen, että voin tuntea musiikin matalat taajuudet eli basson. Sisäkorvaistutteella ei ole mahdollista kuulla aivan matalimpia musiikin taajuuksia, sillä korvasimpukkaan tuleva elektrodiketju ei stimuloi simpukan syvintä, matalien taajuuksien aluetta. On ollut mielenkiintoinen tutkimusmatka siihen, miten erilaisilta vanhat tutut biisit kuulostavatkaan tyynyllä kuunneltuna kun värinän välityksellä korostuu ne pimentoon jääneet taajuudet. Olen kuunnellut musiikkityylejä laidasta laitaan, enimmäkseen rockia sekä electroa. Varsinkin electromusiikissa on korostettuna bassobiitit, joista olen implanttien myötä jäänyt paitsi. Kuulokojeaikana minulla oli hyvä bassokuulo. Tyynyn hankinnan myötä olen löytänyt tieni takaisin lempimusiikkini pariin, ja voin suositella Humua kaikille huonokuuloisille jotka tuntevat että musiikin kuuntelusta puuttuu jotain.

Olen käyttänyt tyynyä vain kotonani, paikkaa vaihdellen sen mukaan mitä kuuntelen. Musiikkia tai äänikirjoja tykkään kuunnella sängyllä tai sohvalla, pelien tai elokuvien kuunteluun sopii parhaiten nojatuolini. Tyynyn voisi helposti ottaa mukaansa reissuun tai retkille, tosin se vaatisi pakkaamista matkalaukkuun. Olen reppuihmisiä, joten en voi kuljettaa tyynyä mukanani.

Tyynyllä kuuntelu ei häiritse muiden samassa tilassa olevien keskustelua, vaikka pitäisit volyymia isolla - tyynyn ääni ei peitä muita ääniä alleen. Tyyny muodostaa ikäänkuin oman henkilökohtaisen saarekkeen, missä voit kuunnella rauhassa - siitä huolimatta et ole täysin kuuro ympäristön äänille, kuten kuulokkeita käyttäessä usein käy. Voit helposti käydä vaikka keskustelua kumppanin kanssa samalla kun kuuntelet tyynyllä.

Vaikka 300 euroa tästä tyynystä tuntuu kovaalta hinnalta, se on hintansa väärti niille jotka nauttivat musiikista, peleistä, elokuvista, ja haluavat parantaa kuuntelukokemustaan. Hintansa väärti se on varsinkin niille huonokuuloisille, jotka kokevat jäävänsä paitsioon kuunteluelämyksistä. Tyynyn design ja mukavuus ovat ensiluokkaisia, plussaa on myös akun pitkä kesto ja laajat käyttömahdollisuudet - siinä missä tavallinen kaiutin seisoo vain yhdellä paikalla koko elinkaarensa ajan, tämän tyynyn voit ottaa mukaasi käytännössä mihin vain kotonasi tai kodin ulkopuolella. Se on kevyt, ei vaadi virtajohtoa ja on immuuni kolhuille. Itselleni Humu on ainutlaatuinen viihdeväline, joka on aktiivisessa käytössä lähes päivittäin. Toivon, että Flexound kehittää ideaansa eteenpäin.

sunnuntai 16. heinäkuuta 2017

22. päivä lauantai 15.7. Tampere-Jyväskylä, 162km & loppuraportti

Vietin lauantain ansaittua lepopäivää Tampereella. Aamu meni Tampereen kaupunkia pyöräillen tutkiessa, liikennettä aamuvarhaisella oli vähän joten tällainen putkinäköinen pyöräilijä sai ajaa melko rauhassa - kaupunki näytti suorastaan aavemaisen hiljaiselta. Tuntui vähän oudolta ajaa suurkaupungissa monen pohjolan peräkylissä vietetyn päivän jälkeen. Oli nautinto nähdä tuttuja kauppoja ja ravitsemusliikkeitä katujen varsilla. Pysähdyin ensimmäistä kertaa kahteen viikkoon ärräkahville. Sitten jatkoin taas katujen ja puistojen polkemista, oli niin paljon nähtävää että välillä eksyin katuviidakkoon ja yritin etsiä tietä takaisin keskustaan. Aamupäivällä kävin Tampereen pääkirjastossa lukemassa lehtiä ja istumassa pallotuolissa. Pallotuoli antoi sopivasti näkösuojaa joten vedin päikkärit samalla käynnillä. Sitten lähdin omaa tyttökaveriani vastaan ja asetuimme hotelliin. Ilta meni kaupungin katuja ja kauppoja tallatessa ja elokuvissa. Sää oli suosiollinen, ja seuraavana aamuna vieläkin suosiollisempi kun lähdin tuhdin hotelliaamupalan jälkeen polkemaan kohti kotia. Käytin apuna navigaattorin kevyenliikenteenväylien reittisuositusta välttääkseni Tampereen moottoritiet ja valtatien vaarallisen alkupätkän. Ajelin parikymmentä kilometriä ja puolitoista tuntia, kunnes tulin ulos kaupungista valtatielle. Harhaanajoja tuli useita, sillä reitillä oli tietyömaita. Navigaattorin antama reitti oli silti kokonaisuudessaan hauska ajaa. Lopussa tuli pieni epäusko, kun reitti johdatti minut kapealle hiekkatielle, jollaisia mökkiteiksi yleensä kutsutaan. Melkoiset reitit se navi arpoo joskus... Kokonaisuudessaan aikaa kotiin polkemiseen kului seitsemän ja puoli tuntia, pidin ruokatauon ja ennen Jyväskylää kahvitauon Korpilahden Satamakapteenissa.

Reissun kokonaiskilometrimääräksi tuli yli 2200. Jäin siis 2500-3000 kilometrin tavoitteesta vähän jälkeen taloussyistä, mutta olen enemmän kuin tyytyväinen itseeni. Olisin kyllä jatkanut pidempäänkin, mutta tämä vaatisi sitten jo vähän enemmän reittisuunnittelua, luotettavamman ajokaluston ja enemmän laukkutilaa - sekä tietysti enemmän vapaata töistä ja muista velvollisuuksista. Kuuntelin kateellisena reissussa vastaantulleiden retkipyöräilijöiden kertomuksia, kuinka jotkut heistä ovat ajaneet jopa kaksi kuukautta. Arvelen kuitenkin, että nämä pidemmällä retkellä olleet papparaiset ovat jo eläkeikään ehtineitä eli heillä on aikaa polkea vaikka maailman ympäri.

Mitä opin matkaan varustautumisesta: hanki luotettavampi retkipyörä! Seuraavaa reissua varten tarvitsen pyörän, jossa on kestävämpi runko ja paksummat kumit, eikä lokasuojatkaan olisi pahitteeksi. En nähnyt muilla retkipyöräilijöillä puuttuvia lokasuojia. Kyllä ne suojaavat vaatteiden lisäksi pyörän voimansiirtoa renkaiden lennättämältä hiekkavesi-sekoitukselta. En kuitenkaan haluaisi raskasta retkipyörää, vaan mieluummin maantiepyörän ja maastopyörän väliin sijoittuvan kevyen cyclocross-pyörän, jossa olisi maantietanko. Se on maantiepyörää kestävämpi rungoltaan ja vanteiltaan, mutta silti vielä maantiepyörän ajo-ominaisuuksilla joihin olen syvästi mieltynyt. Hommaan myös kestävän etulaukun, entinen laukku meni roskiin reissun jälkeen. Muita rikki menneitä varusteita olivat kengänsuojat, joista ensin repesi toisen vetoketjusauma ja sitten vielä toinenkin. Lisäksi meni kolme sisäkumia, joista kolmas tyhjeni juuri kun astuin kotiovesta sisään - olipa sopivasti. Tavaroiden katoamiselta selvisin pyöränlamppua lukuunottamatta.

Rahankäytössä en ollut kamalan säästeliäs, söin silloin tällöin ravintoloissa ja yövyin mökeissä ja hostellissa. Ostelin herkkuja enkä potenut huonoa omaatuntoa siitä - parasta tällä reissulla on että saat syödä ja juoda mitä haluat, sillä kulutat varmasti enemmän kuin syöt (jätä juomiset kuitenkin loppuiltaan). Tiedän että säästeliäämminkin voisi retkeillä. Olen lukenut esimerkiksi Ylen toimittajan ja retkipyöräilijän Matti Rämön retkikertomuksia, joissa hän kertoo päivä päivältä paljonko hän on kuluttanut rahaa. Peruspäivinä eräällä kotimaanreissulla hänellä on kulunut 20-40 euroa, jos ei ole tullut yllätyskuluja. Siihen verraten oma 40-80 euron päiväkulutus on ollut melkoista tuhlausta - mutta hänpä onkin retkeillyt paljon askeettisemmin, ei ole esimerkiksi käyttänyt leirintäalueita ja mökkeillyt vain ääriharvoin. Hänen retkikertomuksistaan jäi tosin hieman epäselväksi, kuinka pyykkihuolto ja peseytyminen on toiminut - vai onko hän tarvinnut sellaisia ylellisyyksiä ollenkaan.

Henkisesti opin tältä reissulta, että kroppa jaksaa uskomattomia matkoja kun mieli ei anna periksi. Sain jo matkan ensipäivistä lähtien lisää periksiantamattomuutta ja halusin koettaa uusia henkilökohtaisia matkaennätyksiä. Se matka, mikä ennen tuntui pahalta, tuntui nyt nautinnolta. Peruskestävyyslenkeilläni kotimaisemissa teen harvoin yli sadan kilometrin pituisia lenkkejä. Nyt voisin helposti lähteä satasen lenkille vailla epäilystäkään väsähdänkö. Retkipyöräillessä vastaan tulevat uudet maisemat ja kylät - ja vastaan tuleva tuntemattomuus ylipäätään - herättävät uteliaisuuden ja auttavat henkistä puolta jaksamaan kauemmin. Tästä oppineena ja viisastuneena lähden tänä kesänä koettamaan kaupunkien välistä pyöräilyä, esimerkiksi Mikkeliin tai Kuopioon suuntautuvat päivämatkat eivät olisi huonompi idea. Tällaisilla reissuilla voisi jättää peräkärryn kotiin ja kuljettaa mukana vain ne välttämättömimmät työkalut ja varaosat pienessä laukussa.

Kroppa ei turhia valitellut matkan aikana. Reidet olivat lähes joka päivä kipeät, mutta sen kanssa kyllä tottuu elämään. Onneksi muutamat välissä pidetyt lepopäivät vähän tasoittivat tilannetta. En seurannut kauheasti Fitbit-aktiivisuusrannekkeen antamaa dataa reissulla. Olisiko keskikulutus ajopäivää kohti ollut sellaista 4500 kaloria. Leposykkeeni laski aiemmasta 55 lyönnistä/minuutti 49-53 lyöntiin, kunnon kehitystä siis tapahtui. Eikä päässyt ainakaan ylikuntoa kehittymään, mikä olisi seurausta liian intensiivisestä harjoittelusta ja liian vähästä levosta - tällöin leposyke olisi koholla. Useimmiten venyttelyt jäivät tekemättä, koska en kokenut siitä olevan hyötyä. Reissun alussa kokeilin venytellä illoin ja aamuin, mutta reidet olivat ihan yhtä tönköt, venyttelinpä tai en. Päätin että aloitan säännöllisen venyttelyn kunhan kotiudun. Painoni laski reissussa aiemmasta 71 kilosta 69 kiloon, minkä arvelen johtuvan lihasmassan katoamisesta yläkropasta. Täytyy siis aloittaa taas salilla käyminen, jotta saan habat takaisin. Pitäähän tulevalla hierojaopiskelijalla olla voimaa nyrkeissä... eikun käsivarsissa. Tähän mainitsen senkin, että keväästä lähtien olen laihtunut nyt siis yhteensä 9 kiloa - mutta eipä aleta nyt huolestumaan, painoindeksikäyrän mukaan en ole vielä lähelläkään alipainoista. Viimeksi olin näin kevyt keijukainen joskus lukiolaispoikana.

Tämän pituinen reissu se, jatketaan kohti uusia seikkailuja!

20. päivä torstai 13.7. Muonio-Kolari, 82km

Tälle päivälle oli luvassa lyhyt matka ja myötätuulta, joten nukuin pitkään enkä pitänyt kiirettä. Olin lähtövalmis puoliltapäivin. Kävin Muonion Swiss Cafessa juomassa vielä lähtökahvit. Eilen polkemani tietyömaa jatkui Kolariin päin muutama kymmenen kilometriä, onneksi renkaat kestivät. Sepeliaukkojen päätyttyä oli hauskaa päästä ajamaan kilometritolkulla uutta asfalttia. Noin viidenkymmenen kilometrin polkemisen jälkeen tuli sadekuuroja, jotka jatkuivat Kolariin asti.

Matkalla mietin päätöstä, jatkaako Kolarin jälkeen vai lähteäkö junalla kotia kohti. Vaihtoehtoja punnitessani mietin jäljellä olevaa rahabudjettia ja tulevien päivien säätä. Matkanteko oli niellyt enemmän rahaa kuin olin suunnitellut, lisäksi tuleville päiville oli luvattu sadekuuroja, joka tekisi telttailusta vähemmän mielekästä, ellei jopa mahdotonta. Mökeissa majoittuminen sateelta suojassa toisi lisää kuluja. Lisäksi päätöstä punnitessani mietin, onko edessä päin enää sellaista nähtävää jonka vuoksi kannattaisi jatkaa polkemista. Mielestäni ei ollut, olinhan polkenut Lappia jo monta päivää - ja tärkein tavoite, Norjan hienot vuonomaisemat ja Nordkapp, oli saavutettu. Päätin, että palaan junalla kotiin.

Kolarissa pysähdyin hamppariaterialle Kolarin Burger & Majat-ravintolaan. Valitsin hampurilaisen poronlihapihvillä. Samalla tutkin VR:n aikatauluja netissä. Tilasin lipun klo 18.20 lähtevään yöjunaan istumapaikalla, sillä en halunnut maksaa ylimääräistä makuuvaunupaikasta. Lisäksi maksoin kaksi polkupyöräpaikkaa, toinen peräkärrylle, hintaa ostoksille tuli 82 euroa. Juna jättäisi minut Tampereelle, joten mietin viettäisinkö siellä hotelliyön Scandicissa oman kultani kanssa. Minulla oli Scandiciin käyttämätön lahjakortti yhteen ilmaiseen yöhön, päätin käyttää sen - hotelliyö Tampereella oli ihan ansaittu palkinto tämän urakan jälkeen.

torstai 13. heinäkuuta 2017

19. päivä keskiviikko 12.7. Kautokeino-Muonio, 158km, 55 euroa

Aamu alkoi sateisissa merkeissä, mutta ei se minua vaivannut. Muutaman Norjan rankoissa sääolosuhteissa poljetun päivän jälkeen sade ei haitannut sitten yhtään, kunhan ei tuullut vastaan eikä lämpötila laskenut alle kymmenen asteen. Yritin lähteä ajoissa, sillä matkaa seuraavaan etappiin olisi lähes 160 kilometriä, lisäksi palaaminen Suomen aikavyöhykkeelle ottaisi yhden tunnin kellostani pois. Söin aamiaista keittiössä ja juttelin erään nuoren suomalaispariskunnan kanssa. He olivat reissussa fatbike-pyörillä ja yöpyivät milloin teltassa, milloin mökissä kun satoi kovasti. Kilometrejä oli kertynyt kuulemma jo 2500 ja päivässä he polkivat kuudesta kahdeksaan tuntia - kahdeksan tuntia oli kuulemma ehdoton raja, sillä sen jälkeen keskittyy vain laskemaan kilometrejä siihen milloin pääsee perille. Kerroin olevani samaa mieltä, minulle riittäisi kuusikin tuntia polkemista päivässä, mutta joskus voi mennä ylikin jos haluaa edetä seuraavaan isoon kylään lähelle kauppoja ja leirintäalueita. Olen huomannut, että jos polkee liian pitkän päivämatkan, tietyn rajan jälkeen polkemisesta tulee pakkopullaa ja kilometrien laskemista. Tosin pitkissä päivämatkoissa on positiivista se riemun tunne kun pääsee perille rankan urakan jälkeen seuraavaan kylään.

Lähdin matkaan noin kymmeneltä vesisateessa ja sadevaatteet päällä. Kengät alkoivat kastua muutaman kymmenen kilometrin jälkeen, mutta se ei haitannut, olihan lämmintä yli 16 astetta. Suomen ja Norjan rajalle oli matkaa vain noin 40 kilometriä. Yhden kerran sähläsin ajaessa vesipullon kanssa ja pudotin sen tielle. En heti löytänyt, se oli vierinyt ojaan vastakkaiselle puolelle. Näin on käynyt monesti aiemminkin, milloinkahan opin olemaan varovaisempi.

Vähän ennen rajaa sattui toinenkin koko reissun jatkon kannalta vaarallinen kämmi - sähläsin etuvaihtajan kanssa niin että ketju hirtti kiinni, ja väänsi yhden ketjun lenkin vinoon. Tässä olisi ollut aineksia vakavampaankin jos en olisi pysähtynyt ajoissa - vääntynyt lenkki olisi voinut vetää takavaihtajan pinnojen väliin. Tästä on yleensä seurauksena pinnojen katkeaminen ja vaihtajankorvakkeen vääntyminen, eikä minulla ole varakorvaketta mukana. Pysähdyin korjaamaan ketjun. Irrotin vääntyneen lenkin ja liitin ketjun uudelleen yhteen ketjuliittimellä. Hommaa tehdessäni huomasin, että poljinkampien laakeri ei pyöri kunnolla vaan jumittaa. Alkoi tässä vaiheessa harmittaa entistä enemmän. Epäilin että laakeri on menossa rikki ihan lähiaikoina. Lähdin kuitenkin jatkamaan, ehkä sateessa ajaminen on vain tuonut hiekkaa keskiöön ja se huuhtoutuu kyllä pois kunhan poljen. Kuivalle tielle päästyäni kammet alkoivatkin pyöriä hyvin. Tosin edessä on laakerinvaihto kotiinpäästyäni, ei noin pitäisi päästä käymään. Jokin tiiviste laakerissa on nyt pettänyt.

Ylitin rajan ja jatkoin vielä noin kymmenen kilometriä kohti huoltoasemaa syömään. Huoltoasemayrittäjä käyttää ilmeisen tehokasta tienvarsimainontaa. Kolmen kilometrin matkalla ennen asemaa oli älytön määrä mainoksia aseman ruokalistasta ja myymälän tarjonnasta. Selasin siis koko ruokalistan läpi jo tiellä ajaessani. Päätin valita listalta savuporomunakkaan, ja se olikin varsin täyttävä annos jonka voimalla jaksoin polkea loput sata kilometriä Muonioon asti, yhtä kahvitaukoa ja banaania lukuunottamatta. Asemalla juttelin myös erään saksalaisen retkipyöräilijän kanssa. Vanhempi harmaapartainen mies, joka toi mieleeni jonkun satujen iloisen peikkohahmon. Hän kertoi olleensa reissussa jo 67 päivää, ja oli matkalla Nordkappiin samaa reittiä mistä minä tulin. Kerroin omia kokemuksiani ja havaintojani reitiltä, ja suosittelin muutamaa leirintäaluetta ja kauppaa matkalla. Varoittelin Norjan kovista tuulista ja kylmyydestä. Hän reissasi kuulemma noin 60-70 kilometriä päivässä ja ihmetteli minun pitkiä päivämatkoja. Vastasin vähän pilke silmäkulmassa että "sinä olet jo liian vanha pitkille matkoille, minulle tämä on ihan normaalia". Toivotin turvallista matkaa tälle saksalaiselle peikkosedälle.

Loppumatka olikin melkoisen yksinäistä erämaasiirtymää, jossa ei näkynyt muuta kuin suota, järveä ja metsää. Siellä täällä soilla kasvoi tupasvillaa, ja muutamia hölmöjä poroja jolkotteli tientukkeena. Mäet ja tuuli eivät enää hidastaneet minua kuten Norjassa, taivalsin loppumatkan Muonioon noin 27 kilometrin tuntivauhtia. Kolmisenkymmentä kilometriä ennen Muoniota pidin kahvitauon eräässä matkamuistomyymälässä, sain wiinerin ja kahvin eurolla. Tien toisella puolella näkyi toinenkin myymälä. On ilo nähdä taas tienvarsikahviloita täällä Suomen puolella, Norjassa niitä ei juuri näkynyt - miksiköhän? Sain myös pelätä rengasrikkoja, sillä ajelin tietyömaata jossa oli revitty asfalttia auki monen kilometrin matkalta. Onneksi kumit eivät poksahtaneet, mutta harkitsin monta kertaa maantiepyöräni järkevyyttä retkipyöräilyyn.

Saavuin Muonioon noin puoli kahdeksalta. Minulla ei ollut suunnitelmaa missä yövyn. Tavoitteena oli päästä mökkiin. Katselin tienvarsikylteistä sopivaa majoitusta, ja eteeni tarjoutui kaksi vaihtoehtoa - Harriniva noin viisi kilometriä Muoniosta etelään tai Lomamaja Pekonen aivan Muonion keskustan tuntumassa. Päätin polkea Pekoseen tiedustelemaan, mökki löytyi kolmellakympillä. Saan kuivatella teltan, pestä pyykkiä ja varastoida jääkaappiin ostamani eväät. Lähin kauppa on viidensadan metrin päässä. Pientä luksusta pienellä euromäärällä.




tiistai 11. heinäkuuta 2017

18. päivä tiistai 11.7. Alta-Kautokeino, 131km, 42 euroa

Tänäaamuna heräsin hyvin levänneenä. Sain pitkästä aikaa unta ilman katkoja, joita minulla teltassa nukkuessa tavallisesti tulee useinkin. Yöllä oli satanut, joten osa pyörän päälle kuivumaan jätetyistä vaatteista oli märkiä. Kuvittelin että jättämällä pyörän kodan räystään alle pyykit olisivat suojassa sateelta mutta eivätpä olleetkaan - ei haitannut, sillä en tarvinnut niitä vaatteita. Valitettavasti pyöräilykengätkin olivat jostain mystisestä syystä kastuneet, vaikka kengät olivat suojassa peräkärryn alla. Kyllä harmitti, mutta onneksi oli tulossa lämmin päivä joten kyllä ne kengät jalassa kuivavat eikä varpaiden paleltumisestakaan ole pelkoa. Söin aamiaiseksi riisipuuroa, kaksi myslijogurttia ja banaania. Lähdin matkaan ennen kello yhtätoista kohti Kautokeinoa, 93-tietä pitkin. Säätiedot lupasivat pilvistä, 16-20 asteen lämpötilaa ja pohjoistuulta, joka puhaltaisi minua etelää kohti. Erinomaiset olosuhteet.

Nyt maisemat olivat täysin muuttuneet edellispäivistä. Näkyi korkeaa metsää, heinikkoa ja peltoja siellä täällä. Alkumatkasta tie näytti koko ajan laskeutuvan alas, erittäin loivaa laskua noin 18 kilometrin ajan. Sitten tie yhtäkkiä jyrkkeni - vastaan tuli varoitusmerkki 8% noususta viiden kilometrin matkalla. Tämä pätkä tiestä olikin maisemallisesti hauskinta ajaa ylös, sillä tie mutkitteli koko matkalta vuoren rinnettä alas virtaavan kosken vierellä. Tietä reunusti korkeat kallioseinämät ja tienreunaan oli laitettu betonikaide ettei kukaan aja reunan yli koskeen. Ei tuntunut rankalta nousulta. Minun mittapuussa 8% nousu on vielä kevyttä nautiskelua, 9% alkaa jo hapottamaan jalkoja ja 10-prosenttista voi joutua jopa taluttamaan jos mäenhuippu ei ala jo häämöttämään. Kuten juuri Nordkappin tunnelissa oli 10% nousu kolmen kilometrin matkalla - taluttamiseksihan se meni.





Tämän mäen päälle päästyäni Norjan vuoristo jäikin sitten taaksepäin eikä maisema ollut enää niin jyrkkäpiirteistä. Eteenpäin aukeavat näkymät olivat hyvin tutunoloisia - samoja maisemia mitä olen Suomessakin tottunut näkemään. Poljin koko matkan Kautokeinoon hyvässä myötätuulessa. Kerran pysähdyin tienvarsikahvilaan kun sellainen vihdoinkin tuli vastaan. Tein myös ruokaa trangialla itikka- ja mäkäräisparvi riesanani - tulipahan todettua että tämäkin riesa on nyt sitten palannut. Norjan karummilla ja tuulisilla alueilla ei sääskiä juuri ollut. Päätin että Suomen puolelle päästyäni trangian käyttö saa loppua, ostan kaupoista ja huoltoasemilta kaiken ruoan mitä tarvitsen. Kuivamuonavarastonikin on lähes loppuun käytetty.

Perille pääsin noin klo 17, koko matkaan kului aikaa kuusi tuntia. Ensimmäiseksi kauppaan ostamaan puolen litran jäätelöpurkki, jonka lusikoin kaupan pihassa. Ostin myös ruokaa leirintäalueelle ja huomispäivän reissulle. Varasin telttapaikan hienolta leirintäalueelta Kautokeino Campingista. Ystävällinen palvelu ja ajanmukaiset rakennukset sekä wifi. Alueelta löytyy myös saamelaiskota, jossa järjestetään asukkaille avoin kokoontuminen iltaisin klo 20 pannukahvitarjoilulla, nuotiolla jutustellen. En aikonut mennä, sillä kielimuuri on esteenä. Huomenna ajattelin polkaista kerralla Muonioon noin 160 kilometrin pituisen matkan, jossa sitten harkitsen pidänkö lepopäivän vai en.


maanantai 10. heinäkuuta 2017

17. päivä maanantai 10.7. lepopäivä, Alta River Camping, 14 kilometriä, 56 euroa

Tämän päivän otin rennosti ja palauttelin jalkoja rasituksesta, myös hartiat olivat vähän jumissa. Tuntikausien staattinen nojaaminen pyörän ohjaustankoon jumittaa hartiat, jos ei muista pitää lepoa. Nousin ylös teltasta puoli yhdeksän maissa, kun aurinko alkoi korventamaan telttaa kuumaksi. Söin aamiaista keittiötilassa ja päivittelin blogia olohuoneessa. Tämän päivän suunnitelma oli polkea Altan keskustaan tekemään ruokaostoksia tälle päivälle ja huomiselle. Täältä ei onneksi ole keskustaan kuin noin viisi kilometriä, joten oli nopea reissu tiedossa. Jätin kaiken tarpeettoman telttaan ja lähdin matkaan lähes tyhjällä peräkärryllä. Ensimmäiseksi suuntasin norjalaisen Coop-kauppaketjun myymälään ostamaan lounasta ulkona syötäväksi. Valikoimaa riitti, ruokaosaston lisäksi siellä oli myös tavaraosasto. Tutkiskelin pitkään hyllyjä, mutta en oikein löytänyt mitään lounaaksi sopivaa - siis sellaista mitä olen tottunut Suomessa ostamaan kaupasta kun olen esimerkiksi töissä ja haluan pitää ruokatauon ulkona syöden: valmissalaattiannoksia, pizzapaloja, lihapiirakoita, lihapasteijat... Erityisesti pidän Suomen S-markettien salaattibaarista, mutta eipä täältä Norjasta ole vielä sellaista löytynyt. Tyydyn ostamaan Coopista pari wiineriä, kaksi myslijogurttia, kylmäkahvin ja energiajuomatölkin, syön ne kaupan pihalla. Sitten suuntaan tutkimaan Rema1000-kaupan valikoimaa. Kaupan einesosaston valikoima on todella surkea Suomeen verrattuna, mutta löydän sieltä jotain. Yritän etsiä energiajuomajauhetta tai -tiivistettä, en löydä vaikka kuinka etsin. Olen varma että urheiluravinteiden valikoimakin on surkea. Proteiinijauheita ja -patukoita kyllä löytyy pienestä hyllystä, mutta en minä niillä mitään tee. Tarvitsen pitkillä matkoilla hiilareita, proteiinin saan kyllä syömällä monipuolisesti. Lähden vähän pettyneenä polkemaan takaisinpäin leirintäalueelle pesemään pyykkejä. Onneksi pyykkikoneen käyttö ei maksa mitään.

Varaan itselleni saunavuoron alueen kotasaunasta, jollaisessa en ole koskaan ollut - verrattain edulliseen 70 kruunun hintaan. Saan saunoa tunnin verran, ja löylyt olivat hyvät. Saunan jälkeen suuntaan oluelle camping-alueen vieressä sijaitsevaan ravintola Siidaan - saamelainen kotaravintola, jossa voi istua porontaljojen peittämillä tuoleilla ja lämmitellä nuotion äärellä. Taustalla soi saamelaislauluja. Kodasta voi ostaa myös matkamuistoja itselleen. Nyt olo on kaikinpuolin rento, ja uskallan suunnitella tulevia päiviä. Sitten takaisin leirintäalueen olohuoneeseen lukemaan maailman tapahtumia, päivittelemään blogia ja katselemaan Netflixiä.





16. päivä sunnuntai 9.7. Olderfjord-Alta, 119km, 49 euroa

Nousin ylös teltasta ennen yhdeksää, sillä aurinko lämmitti telttaa niin kuumaksi ettei siellä voinut enää nukkua. Telttapaikkaa valitessani arvostan yleensä varjoisia alueita, mutta leirintäalueiden nurmikentiltä harvoin löytyy sellaista. Tälle päivälle oli luvattu säähän parinkymmentä astetta ja aurinkoista. En pitänyt kiirettä lähtöön valmistautuessa, sillä Altaan oli vain noin 110 kilometrin polkaisu hyvissä olosuhteissa. Tosin minua arvelutti tuulensuunta - tuntui että nyt olisi valitettavasti vastatuulta luvassa.

Lähdin polkemaan puoliltapäivin E6-tietä kohti Altaa. Tavoitteena oli päästä kello yhdeksääntoista mennessä perille. No, heti alussa tuli todettua että kyllähän sitä tuulee vastaan niin vimmatusti, että taitaa tämä poika jäädä nyt aikatavoitteesta reippaasti jälkeen. Alamäetkin sai polkea tosissaan, ja jalat olivat kohmeiset kahden viime päivän pitkien etappien jälkeen. Päätin tuulta vastaan taistellessani, että pidän huomenna lepopäivän Altassa. Muuten vaarana on, että mielikin menee alavireiseksi ja matkasta nauttiminen tyssää siihen. Keskinopeuteni oli 70 kilometrin matkalla 19 kilometriä tunnissa. Sitten tuuli tyyntyi ja ajoin vuorenrinteiden antamassa tuulensuojassa. Ajattelin kuitenkin tämän etapin positiivisa puolia - aurinko ja kauniit maisemat, joissa mieli lepää. Päätin unohtaa liiallisen ylisuorittamisen ja keskittyä vain tähän hetkeen.

Edellispäivistä poiketen tänään poljin sisämaassa enkä meren rannalla. Oli kiva nähdä taas puita ja vihreää luontoa. Tie kulki välillä joen tai puron vartta ylävirtaan, sain ihailla koskimaisemia lähietäisyydeltä. Sitten puusto ja vehreys hävisi ja tilalle tuli puutonta tunturimaisemaa, jossa tuuli tuntui vielä armottomammalta. Siellä täällä painanteissa oli lunta. Tienvarren kyltit kertoivat, että nyt oltiin korkealla - korkeimmillaan 328 metriä merenpinnan yllä. Mäet olivat pitkiä ja loivia. Erämaassa polkeminen oli todella yksinäistä. Täällä Norjan pohjoiskolkassa teiden varsilla ei ole mitään toimintaa - ei tienvarsikahviloita tai kauppoja. Ainoa yritystoiminta jota näin, olivat porontaljoja myyvät kauppiaat. Toista se oli polkea Suomen Lapissa, teidenvarsien taukopaikkoja kyllä löytyi Karigasniemelle asti. Tällä etapilla täytyy vain polkea Altaan jos haluaa eväsostoksille. Mietiskelin polkiessani, että eikö kuitenkin olisi kannattavaa pistää tälle reitille pystyyn kahviloita, sillä turistiliikennettä oli melko paljon. Mukanani oli kuitenkin kuivamuonaa, joten kuudenkymmenen kilometrin polkemisen jälkeen pidin päivällistauon.

Sitten puuton ja karu maisema väistyi ja tilalle tuli jälleen vehreys. Nousin pitkiä vuoristomäkiä ylös, ja laskin ne vapaasti lasketellen alas. Vauhtia ei kuitenkaan tullut liikaa, sillä vastatuuli jarrutti alamäissä. Parikymmentä kilometriä ennen Altaa tuuli kuitenkin tyyntyi ja pääsin laskemaan viimeiset serpentiinimäet reipasta vauhtia. Kirjaimellisesti laskeuduin Altaan, sillä alamäki johdatti minut suoraan Alattianvuonon rantaan, ja rantaa pitkin vievää tietä poljin kohti Altan keskustaa. Aurinko kimalteli vuonon vedessä, kaukana pohjoisessa vuonon toisella puolen häämötti vuorenhuippuja. Matkalla näin hienoa maaseutumaisemaa ja omakotitalolähiötä, myös lehmiä laidunsi pelloilla. Talot ovat täällä vähän erinäköisiä kuin meilläpäin. Asetin navigaattoriin määränpääksi Alta River Campingin, josta ostaisin itselleni telttapaikan kahdeksi yöksi. Nyt oli sunnuntai, joten Norjassa useimmat kaupat ovat kiinni. Reitin varrella pysähdyin Essolle syömään hampurilaisen, sitten jatkoin kylläisenä perille. En jäänyt tutkimaan keskustaa, sillä kello oli jo puoli yhdeksän eikä mikään ole auki. Leirintäalue sijaitsee Alta-joen varrella, lähellä kaupungin palveluita. Aluetta pyörittää suomalaispariskunta, joten oli iloinen yllätys että sain puhua vastaanotossa omalla kielelläni. Alue on paras tähän mennessä käymistäni. Suihku on ilmainen ja niitä on useita, samoin vessojakin - ei tarvitse jonottaa. Keittiö löytyy, lisäksi koko alueen kattava wifi. Täällä on myös olohuonerakennus, jossa voi istua lokoisasti sohvalla tv:tä katsellen tai omaa tietokonetta käyttäen. Lisäksi alue on täysin sääskivapaa. Taidan lähteä huomenna tutkimaan kaupunkia ja tekemään tarpeellisia eväsostoksia. Tiistaina polkaisen etelään kohti Kautokeinoa. Se on viimeinen norjalaiskylä ennen Suomen puolelle siirtymistä. On ollut jo ikävä omia kotimaisemia, ja varsinkin kaipuu oman tyttökaverin vierelle on ollut kova. Vielä on matkaa kuitenkin yli tuhat kilometriä jäljellä.